maanantai 17. toukokuuta 2021

Kaunis ja mystinen merisumu

 


Kevään ensimmäinen reissu merellä takana. Hyvältä tuntui. Kaikki toimi hienosti. Laureena sai tänä keväänä uudet maalit pohjaansa; nyt myös epoksimaali kolmeen kertaan. Moottoria on uusittu osin ja pakoputki vaihdettu. Matkan pitäisi taas taittua turvallisesti.


Jo mennessä havaitsimme sankan merisumun edessä ulapalla. Kolmen matkapäivämme aikana sumu kierteli meitä välillä hälveten noustakseen taas pian uudelleen. Koska yövyimme tällä reissulla molemmat yöt samassa kohteessa, ei sumu sen kummemmin haitannut matkantekoa. Antoi vain mystisiä hetkiä usva -kiehkuroiden ja massiivisen sumupatjan liikkuessa ja verhotessa eri tavoin  maisemaa ympärillämme. Myös ilma viileni aina sumun noustessa saaren viertä. 




Mennessä tuuli oli vastainen, emmekä lähteneet nostamaan purjeita, mutta tänään palatessa saimme molemmat purjeet ylös ja matka taittui mukavasti. Juha huomasi ison purjeen nostettuamme että yksi ratsastajista oli mennyt rikki, onneksi varusteista löytyi tilalle uusi, joka heti vaihdettiin.


 

Purjehdusseuraan kuuluminen antaa mahdollisuuden käyttää ja nauttia seuran saaritukikohtien tarjoamista palveluista ja suojasta. Kolmannentoista veneilykesämme alkaessa Salon pursiseura ja sen mukava jäsenistö ovat jo tuttuja ja hengessä mukana aina veneen laskusta sen nostoon asti. 
Kallioinen Utterholmen eli tuttavallisemmin Kattisaari odotteli meitä sauna lämmitettynä, jossa näin koronan aikana käydään venekunnittain. Kylmään mereen pulahdettiin molempina päivinä muutamaan kertaan. Ihana rauha ja hiljaisuus.


Kattisaaressa riittää myös metsää Ticon ja Taikan kanssa lenkkeilyyn. Sekä kaunista rantaa.



Yöllä havahduin kauniiseen veden liplatukseen ja solinaan paatin kyljessä ja jonnekin unen syövereihin muodostui olotila ja ajatus ihanasta äänestä ja sen mukanaan tuomasta rentoudesta. 


Paluumatkalle lähdimme varhain seitsemältä, jotta ehdimme pois ison saderintaman alta. Merellä on hienoa seurata rintamien ja pilvimuodostelmien kulkua ja miten erilaiselta sää vaikuttaa eri ilmansuunnissa. Olimme juuri sopivasti saderintaman etupuolella ja pyydystäessäni poijuhaalla kotisataman tuttua poijua, tunsin niskassani ensimmäiset pisarat.

Virkistyneenä ja levänneenä on hyvä jatkaa kohti työviikkoa. "Koepurjehdus" ohi ja kaikki valmiina tulevan kesän uusiin seikkailuihin. 
Matkassa mukana tietysti myös jo kokeneet laivakoiramme Taika ja Tico. 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti