sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Rennosti kotimatkalle

 
Jakobshamnin vierasvenesatamaan saavuttuamme kuulimme että sauna lämpiää vasta seuraavana päivänä, jolloin satamassa olisi kesäkauden avajaiset bändeineen. Suihkuun kyllä pääsimme jo perjantaina, mutta se oli jääkylmä. Päätimme että otamme rennosti ja vietämme seuraavan päivän tässä pienessä, rauhallisessa saaressa, saunomme ja ehkä pääsemme tanssahtelemaankin.
Lauantai-aamu oli aurinkoinen, mutta kylmä. Miehet olivat kuitenkin laittaneet illalla pappateltan sitloodan päälle, joten tuolla "teltassa" oli lämmin nauttia aamupalaa. Aurinko paistoi suurten ikkunoiden läpi ja maisemat olivat idylliset.



 
 
Lauantai-päivä kului leppoisasti seuraten saaren väen valmisteluja illan avajaisia varten, kävimme myös perinteisellä "saarikierroksella", mutta pitkälle täällä ei päässyt eksymään.
 
 
 
Saunaan pääsimme ensimmäisinä ja löylyt olivatkin kuumat ja nyt myös suihkusta tuli lämmintä vettä!  Kolmen koplastamme "Velmu" ja "Tupsu" uskaltautuivat myös kylmään paljuun, Osa tästä kyllä ikuistui filmillekin, mutta se jääköön julkaisematta! Iltaa kohti taxi-veneet alkoivat tuoda porukkaa paikalle ja sataman henkilökunta sai kuin saikin kaikki viime hetkellä valmiiksi. Iltaa vietettiin hauskoissa merkeissä!
Aamulla lähdimme kohti länttä aluksi moottorivoimin, koska pian pysähdyimme Bärösundin kyläkauppaan täydentämään muonavarastoja. Kaupassakin otettiin muutama tanssiaskel, kun siellä oli meneillään musiikkivideon teko.
 
 
Tuulet olivat tänään aika hiljaiset, molemmat purjeet nostettiin ylös, kun Laureena lipui pitkin kaunista kapeikkoa eteenpäin. Opimme Juhan kanssa lisää mm. genoan kahden pisteen skuuttauksesta.
 Tällä kelillä ruoankin valmistus oli varsin helppoa, tonnikala-pastaa nautittiin sitloodassa istuskellen. Kun olimme saapumassa määränpäähämme, Juha huomasi että iso purje oli irronnut yhden "ratsastajan" kohdalta mastosta. Niinpä perillä luonnonsaaressa oli pieniä huolto- ja ompelutoimenpiteitä. Luffi-naru oli mennyt poikki; kipparin ompelutaidot käyttöön!
 


 
Saaresta löytyi sauna, jonka pehmeistä löylyistä nautiskelimme. Opettajamme on ansioitunut reissulla myös kokkaustaitojen osalta ja niinpä tänäänkin söimme lihapullia meille uuden reseptin mukaan. Huomenna sitten suunta kohti kotisatamaa, tämä ilta vietettiin vielä rennoissa tunnelmissa, saariston hiljaisuudesta ja kauneudesta nauttien.  

2 kommenttia:

  1. Lisättäköön vielä se hetki jolloin olin "näkymätön", Pirjon napakka kysymys kipparilta samalla kun skuuttasi genoan, "tuuleeko siellä". Kipparin vastaus oli että samanverran kuin siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh heh Juho! Tuosta saa varmaan kuulla jatkossakin... Hyvä että on hauskaa!

      Poista