Olimme viettäneet leppoisan hellepäivän meille uudessa luonnonpoukamassa. Tutustuimme saari-ryhmään kumiveneellä ajellen; Tico ja Taika nojasivat etutassuillaan kumiveneen reunaan ja roolit olivat selkeät - Ticon tarkkaillessa tilannetta Taika nautti ja haukkaili aallon päältä kuohuvaa vettä suuhunsa.
Saaremme korkean kallion päältä avautui jälleen huikaiseva näkymä; uskomattoman kaunis Suomen Saaristomeri!
Koira-kaverukset saivat kirmailla ja leikki-painia saaressa. Ticosta onkin kehittynyt oikea vuori-kauris liikkeiltään; niin näppärästi se jyrkkiäkin rinteitä hypähtelee ylös ja alas. Taikan kanssa olemme vielä vähän varuillaan, mutta hyvin tuo on näyttänyt enonsa kannoilla pärjäävän!
Torstai-aamuna lähdimme sitten matkaan kohti Kasnäsiä, hakemaan Juhan siskoa miehensä kanssa parin päivän purjehdukselle. Juha ajoi hitaasti kapeaa solaa saarten välissä, minä hoitelin kansihommia eli laittelin köysiä pois lähdön jäljiltä. Yhtäkkiä kovaa kolinaa ja vene pysähtyi niille sijoilleen!!! "Kivellä ollaan!" huusi kippari. Mitään muuta ei sitten tapahtunutkaan, köli oli ottanut kiinni pohjaan. Plotteri näytti tuossa kohdassa syvää vettä, emmekä katsoneet merikorttia, johon tuo veden alainen kivi oli kyllä merkitty! Eli tärkeä oppi jatkoa varten; tutun oloisilla lähivesilläkin on hyvä pitää merikartat esillä. Tuosta kyseisestä väliköstä emme olleet koskaan ennen ajaneet, vaikka lähivesillä oltiinkin.
Kovin pahasti emme kiinni olleet, koska peruuttamalla ja keulasta heijaamalla Laureena irtosi pohjasta ja pääsimme vieraitamme vastaan. Kaikki oli myös kunnossa Juhan tarkistaessa muutamaan kertaan pilssiä ja kölin pultteja.
Säikähdyksellä siis selvittiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti