sunnuntai 9. elokuuta 2015

Kuuma päivä Kattisaaressa

Purjehtimisen osalta tämä viikonloppu tuntuu olleen helppo, liiankin helppo! Tuulta on ollut vähän, mutta purjeilla kuitenkin siirryttiin eilen luonnonsaaresta (Bergön) Kattisaareen ja sieltä tänään kotiin. Nyt minä olen nostanut ja laskenut purjeet ja Juha on ollut ruorissa. Helpolla kelillä on hyvä harjoitella, jotta kovemman kelin sattuessa kohdalle olisi jo rutiinia.

Iso purje laskettu!

Köydet pitää olla aina selvänä, ne eivät saa sotkeutua toisiinsa!

Genoa vedetään esiin.

Oikeastaan ensimmäistä kertaa tänä kesänä nautiskelimme kalliolla auringosta, uimassa on kyllä käyty jo aiemminkin! Tico paimentaa aina huolissaan, kun joku menee veteen.



Niinpä päätimme tänään uittaa myös koiraamme! Tico lähtikin uimaan minua kohti ja ikäänkuin "haki" minut pois! Kiitos kuvista naapuriveneen "Kallelle"!



Ja loppuun vielä kauniit kuvat eilisillan auringonlaskusta. Näihin tunnelmiin! =)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti