Jännitystä matkassa

Yöllä heräsin ukkosen jylinään ja salamointiin. Kvantit vinkuivat ja tuuli ujelsi mastossa. Juha pomppasi ylös sängystä ja lähti varmistamaan köysien pitävyyttä. Hetken kuluttua valpas kipparimme palasi hakemaan lisäköyttä varmistamaan että keula pysyy kiinni kalliossa. Tuuli sen kuin yltyi ja alkoi sade, joka voimistui rankkasateeksi! Onneksi olimme illalla vaihtaneet puolta suojaisammalle pohjoisrannalle!
Aamulla mietimme, miltä teltoissa yöpyneistä melojista oli mahtanut yö tuntua, varsinkin kun matkassa oli mukana aivan pikkulapsi, ehkä 3-4 vuotias.
No, aamusella tuli vielä toinen, pienempi saderintama, mutta sitten alkoi kirkastua. Tuulet tarkistettiin netistä ja ennuste tänne oli 8-11 m/s lounatuulta. Suunnitelma oli että sillä noustaan Kökariin, muutama tunti purjehdusta.

 

Harjoittelin lähdössä taas ajamista ja ankkurin nostamista, onnistui! Juha hoiti keulan. Aluksi moottorilla eteenpäin, jotta päästään pois rannan tuntumasta ja voidaan nostaa purjeet. Tuulimittari näytti aina suurempaa lukemaa, mitä enemmän ulapalle päästiin. Tuulen ollessa 10-11 m/s päätimme nostaa ison purjeen kakkosreiviin eli käytössä siitä olisi pienin mahdollinen pinta-ala.

Nosto onnistui vielä ihan hyvin. Vaahtopäistä aaltoa oli silmänkantamattomiin. Tuuli oli vastainen, monesti juuri tuollainen kryssituuli on paras ja vie venettä hyvin eteenpäin, mutta nyt vene ei noussut tuuleen eli emme juuri liikkuneet. Kippari ryhtyi ajaessani vetämään genoaa hieman esiin, jotta matka taittuisi. Silloin alkoi tapahtua! Voimakas tuuli pääsi riuhtomaan skuuttiköysiä niin, että ne pääsivät irti. Köysien päissä pitäisi aina olla solmut - kasit - jotta ne pysähtyvät viimeistään solmukohdasta skuuttipisteeseen. Olen yleensä aina ne tehnytkin, mutta nyt jostain syystä toisesta köydestä kasi puuttui. Eli köydet riuhtoivat tuulen voimasta ilmassa ja sotkeutuivat. Purje lepatti holtittomasti. Lisäksi huomasin vielä yhden ylimääräisen köyden lentävän korkealla ilmassa irtonaisena. Vaikka seisoimme toisistamme metrin, parin päässä, toisen ääntä oli vaikea kuulla. Niin kova meteli tulee tuulesta ja lepattavista purjeista! Hetken aikaa oli hässsäkkää. Minä yritin pitää Laureenaa vastatuulessa, jotta Juha saisi köysistä kiinni. Ruori oli jo niin vasemmalla kuin sen saattoi pyörittää ja silti kurssi ei tahtonut pitää, vaan tuulen voima työnsi venettä kääntymään pois kurssilta. Käynnistin moottorin, jotenkin Juha sai genaakkerin falli-köyden kiinni. En tarkalleen muista, missä järjestyksessä kaikki tapahtui, mutta lopulta köydet olivat selvät ja kiinni ja olimme kääntäneet kurssin myötäiseen, jolloin meno aina rauhoittuu.

Sekä yöllisen ukkosmyräkän valvottamana että tuon tilanteen pelästyttämänä halusin rantaan, ehdottomasti sinne mistä lähdetiinkin! Onneksi Juha sai rauhallisesti minut suostumaan matkan jatkumiseen, muutoin reissumme olisi topannut tuohon luonnonsatamaan tai tuttuihin satamiin. Teimme uuden suunnitelman kohteesta ja otimme kurssin ylös pohjoiseen.

Tuuli oli voimakas, 12 m/s meno oli muuten rauhallisen tuntuista myötätuulesta johtuen, mutta takaviistosta tulevat isot aallot heiluttivat paattia puolelta toiselle. Harvoin on purjeveneemme keinunut noin! Puhelu "tukihenkilölle", Juhan rauhoittava jutustelu ja ajatuksen voima (kohta päästään saarien suojaan) rauhoittivat myllertävää mieltäni, jossa pelko ja jännitys oli äänessä ja luottamus häviämässä.

 

 

Jälkikäteen ajateltuna olotilaani auttoi myös se, kun ryhdyin Juhan avuksi navigoimaan kartasta. Pidin koko ajan tarkasti silmällä, missä kohdin reittimme kulkee ja juttelin kipparin kanssa yhdessä siitä, mitä merimerkkejä edessä on tulossa ja minkä reitin milloinkin valitsisimme.

Kaiken kukkuraksi ylsi aalloista heitti vielä vedet sitloodaan niin, että Juulia kastui kokonaan. Tyttären hyväksi pitää mainita, että hän oli varsin luottavaisella mielellä koko ajan, eikä sanojensa mukaan pelännyt. Ticokin oli hiljaa, eikä haukkunut, niin kuin joskus muiden äkisti touhutessa voi käydä. Juha ei hermostunut tai mielestään myöskään pelästynyt missään kohtaa. Omasta mielestäni, vaikka pelästyin ja jännitin jonkin matkaa, jostain kumpusi taas luottamus ja itselleni ominainen positiivisuus takaisin, eikä huumorikaan kokonaan unohtunut. Kiitos hyvän tiimin ja myös couchimme, jolle voi aina soittaa!

No, todellinen elämys oli siis tämän päivän purjehdus, rantauduimme Stenskäriin, siinäkin pientä kommervenkkiä syntyi kun poijuhaka irtosi poijusta kesken rantautumisen. Mutta veneilijät auttavat aina toisiaan; naapuriveneestä lähdettiin kumiveneellä tilannetta korjaamaan ja laiturissa vanhemmat herrasmiehet pitivät keulaa aloillaan sekä tsemppasivat minua kovasti! Eivät ole kuulemma koskaan nähneet noin upeaa poijuun kurotusta! Heh!

 

Tämä saari on kaunis, upea luontopolku ja siisti sauna sekä tunnelmallinen rantapuoti. Täällä oli hyvä lepuuttaa päivän rasitukset pois ja antaa rauhallisen saariston hoitaa mieltä sekä kehoa.